Meillä.
Ihmeellinen sana. Kuin huomaamatta arkikieleen livahtanut. Missä meidän pullasuti on? Teenkö meille sämpylöitä? Illalla voidaan sitten katsoa se uusi elokuva.
On ollut ihmeellisen hyvä olla. Vesileikkejä Aalto Alvarissa, useita kävelylenkkejä, Guitar Heron soittamista Gigantissa ja miniläppärilaukun metsästämistä pitkin Seppälän kaupunginosaa. Yhdessä, jatkuvan naljailun ja pussailun siivittäessä lomapäiviä. Tuntuu vähän siltä kuin olisin tullut kotiin. Että tähän voisikin luottaa, jäälle astuttaessa ruumiin paino ei saisikaan halkeamia leviämään joka puolelle niin, että pudotus olisi taas edessä. Että tämä jää kestäisikin.
Yhden palasen loksahtaminen paikoilleen saa kaipaamaan samaa tunnetta muuallekin elämään.
Ajatella.
Jos minä en pohjimmiltani olekaan mitään muuta kuin tuo otsikko? Mitä jos en edes odottaisi itseltäni muuta, enkä hamuaisi aina jotain toista roolia? Mitä jos otsikko riittäisikin? Se riittäisi rakentamaan myös ammatti-identiteetin? Se riittäisi elämälle? Että minulle sittenkin pinnistelemättä löytyisi oma paikka? Että löytyisi työ, jossa minä riittäisin ilman että koen tyhjentyneeni päivän päätyttyä? Työ, jossa saisin käyttää vahvuuksiani ja josta saisin iloa? Joka ei taistelisi arvojani vastaan. Päiviä, jolloin tietäisin tehneeni parhaani, ilman että tyytymättömyys kalvaa sisuskaluja. Jolloin tietäisin olevani oikealla paikalla ja tietäisin, etten mene sillä paikalla hukkaan. Työ, jossa voisin myös tulla kotiin.
En minä tarkoita ettenkö minä haluaisi taitojani kehittää, etteikö olisi mukava onnistua asiakkaan tai työnantajan mielestä. Mutta tärkeintä olisi tietää tekevänsä jotain sellaista mikä veisi eteenpäin, jotain sellaista joka tekisi minusta ihmisenä laajemman.
Ja tärkeintä olisi, että luottamus elämään olisi suurempi kuin hermostunut pohjavire joka aktivoituu aina mielikuvituksen voimasta. Kuvitelmista, jossa elämässä tulisi saada aikaan jotain mieletöntä, jotta täällä kelpaisi tallustella tyytyväisenä. Että saisi luvan olla kesken ja sekin olisi riittävän hyvä. Ettei tarvitsisi olla yhtään sen vanhempi ja viisaampi kuin oikeasti onkaan.
