Minun elimistölläni ei ole kaikki kunnossa. Eilen se tärisytti minut parhaimmillaan 38,64 asteen lukemiin ja pisti oksentamaan neljä kertaa. Kun normaali lämpötilani on noin 36 astetta, niin moinen kuume jo tuntuu. Vajaa viikko sitten oli sama homma, tosin ei yhtä rajuna. Siihen lisäksi kun lasketaan kaksi peräkkäistä poskiontelotulehdusta ja mahakatarri parin kuukauden sisään, niin kyllä se jotain kertoo.
Mutta mitä?
Sitä minä olen yrittänyt udella lääkäreiltä, lukea kirjoja ja nettiartikkeleita. Selvää on, että herkästi minä sairastun, mutta ei sitä paranna se, että syön antibiootteja ja heikennän vastustuskykyäni lisää. Tärkeintä olisi keskittyä vahvistamaan terveyttä eikä lääkitä sairautta. Enkä voi syyttää hirveästi itseäni, sillä olen saanut itseni useasti uimaan aina kun kunto on antanut myöten. Olen uinut kilometrin lenkkejä kerralla, kävellyt joka paikkaan ja syönyt monipuolisesti. Se ei kuitenkaan mitä ilmeisemmin riitä. Alkoholinkäyttöni on kohtuullista, tupakkaa minä en polta. Pitäisikö minun skipata kaikki sokerit ruokavaliostani? Unohtaa valkoiset vehnäjauhot kokonaan? Syödä kourakaupalla ravintolisiä? En tiedä. Tiistaina menen taas lääkäriin ja pääsen mitä luultavammin aika kattaviin kokeisiin, ainakin niin ajattelin vaatia.
Muuten.
Elämä on ollut hyvää. Olen kokenut työssä tasapainoisuutta ja osaamisen tunnetta. En ole enää täysin amatööri ja se on hieno tunne. Olen saanut hommani hoidettua ja sen jälkeen pyrkinyt keskittymään muuhun. Anteron kanssa on hyvä olla, vaikka ei tässä vielä olla valmiita mihinkään suurempiin askeliin. Tässä on nyt taas useampi kuukausi opeteltu toisen huomioonottamista ja asioiden jakamista. Kulmat hiotuvat pikku hiljaa, mutta tuskin ne lopullisesti koskaan mihinkään katoavat. Antero on innoissaan omista jutuistaan ja minä omistani. Välillä on kyhnäyskausia ja kotielämän viettoa, välillä molemmat tarvitsevat täysin omaa rauhaa. Välillä hermostun täysin häneen ja hän minuun, nyt sitä osaa vaan jo tunnistaa mistä ne kahnaukset syntyvät ja mikä osuus itsellä on niihin. Parasta on rehellisyys ja ymmärrys siitä millainen toinen pohjimmiltaan on. Ei kai sitä täysin tajua vieläkään, mutta paremmin jo. Tajuaa samalla itseäänkin.
Kunhan minä saan itseni fyysisesti taas kuntoon, niin tulevaisuus näyttää valoisalta. Olen iloinen Kotakahvilastamme ja uskon sen tuovan paljon hyviä hetkiä tähän talveen. Olen iloinen luovuusohjelmasta, joka starttaa parin viikon päästä ja siitä mitä uutta se voi opettaa. Sen parissa työskennellessäni olen kokenut olevani oikealla paikalla.
Nyt lepäämään. Jos se kehokin siitä tokenisi.
