Ohhoh. Huomenna on vihoviimeinen päivä Kotakahvilassa ja minun yrittäjäurallani. Siltä ainakin tuntuu nyt. Itse kodassa ei ole mitään vikaa eikä siinä työssä mitä siellä tehdään, mutta asetelmana se, että olen siitä taloudellisessa vastuussa ei sovi minun luonteelleni. Minä en yksinkertaisesti jaksa ajatella rahaa niin paljon, että haluaisin puljata sen kanssa tai stressata sen riittävyydestä koko ajan. Yrittäminen on riskibisnestä enkä minä pidä siitä. Ei se loppujen lopuksi sen kummempaa ole.
Tiesin jo Kuopioon lähtiessäni, että jotakin on taas sisustassa liikkeellä. Kaisa sanoi, että olen muuttunut ja tiedän sen. Kuopiossa kohtasin menneisyyttä Metun, Lauran, Lauran vanhempien ja Annen kautta. Annikan ja Riikan lasken nykyisyyteenikin niin vahvasti etten osaa heistä heijastaa itsessäni tapahtunutta muutosta niin vahvasti. Yllätyin kuitenkin miten kaikki oli jotenkin kuin ennen. Oli ilo nähdä Lauraa ja tajuta, että vaikka toinen tekee toista ja toinen toista, ei yhteistä historiaa voi pyyhkiä pois. Kun toinen on ns. mennyt elämässään eteenpäin ja elää sen mukaisesti, voi kuitenkin miettiä minkä arvoista kaikki se “yrittäminen” on ollut? Tiedän, että olen lähdössä hienolle matkalle töiden ansiosta, saamassa korkeakoulututkintoa ja varmistamassa ‘selustaa’ (?). MUTTA. Koko ajan minä kuulen vahvemmin sen äänen, joka kertoo että minun on aika mennä eteenpäin. Jollain tavalla. Luopua vanhoista vaatteista ja turhista tavaroista, uskoa omaan tapaani olla, vaalia niitä ihmissuhteita joista haluan pitää kiinni ja elvyttää jo hiipuneita. Olla tavoittelematta enää yhtään hienoa projektia vain sen takia, että maan päälle luotu järjestelmä nimeltään Tiimiakatemia tuntuu odottavan sen jäseniltään yhä uskomattomampia suorituksia. Minä en ole ihminen joka haluaa repiä itseään uramaailmassa hajalle vaan nyt tuntuisi olevan edes jonkuntasoisen uomaan asettuminen, painotusten muuttumisen aika.
Yhteinen aika Anteron kanssa ja sen tuoma onnentunne on varmasti vaikuttanut siihen, että olen tajunnut vahvemmin kuka minä oikeastaan olen tai millainen minä haluan olla. Haluanko vaikutettavan itseeni miltä taholta ja kuinka paljon. Maisema vaihtuu, lehti kääntyy. Tai sitten asiat pysyvät ennallaan, minä vain katson niitä taas hieman eri kantilta.
